Kotivoitto Sammosta nosti PumaM1:n 1-sarjassa jo neljänneksi
M1Julkaistu: 09.12.2024 10.48

Kotivoitto Sammosta nosti PumaM1:n 1-sarjassa jo neljänneksi

PumaM1 ryöstää Sammon jo toistamiseen! Sunnuntaina 8.12. joukkueet tarjosivat yleisölle hyvätasoisen 1-sarjaottelun, jossa pisteet jäivät Helsinkiin, kun PumaM1 vie ottelun nimiinsä 3-1 (22-15, 25-19, 25-14, 25-21). Kolmen pisteen arvoinen suoritus nostaa Puman 1-sarjassa jo neljänneksi Kiskon, Lempon ja Kuortaneen peesissä. Viidentenä pinnan päässä majailevilla Karpaaseilla tosin yksi peli vähemmän pelattuna.

SARJATAULUKKO

PumaM1 ja Sampo pelasivat molemmat monipuolista lentopalloa, mutta voittajasta ei ensimmäistä erää lukuun ottamatta ollut epäselvyyttä. Puma lähti otteluun huolella valmistautuneena. Lauantaina Korsossa viisi erää Ducksin vieraana tahkonnut Sampo oli saanut viime ajat Savossa pelanneen luottokeskarinsa Tuomo Ikosen jälkitoimituksena mukaan peliin ja tuli yllättävänkin kevyellä jalalla ensimmäiseen erään voittaen sen. Toisessa erässä ja siitä eteenpäin Puma kuitenkin otti kuskin paikan, eikä siitä luopunut, vaan viimeistään 10 pinnan kohdalla lähti karkuun kaikissa kolmessa erässä.

Passari Onni Kalo oli hyvällä pelipäällä, ja kovalla itseluottamuksella ruokki tasaisesti hyökkääjiään. Kovimmassa lyönnissä oli hakkuri Miro Määttänen, joka suorastaan moukaroi 19 pistettä. Osan palloista hän sai latoa aivan pystyyn, kun Kalo oli ovelasti hajottanut Sammon torjunnan. Myös Petri Hannola ylsi 13 ja keskikaistalla Alex Novitsky 11 pisteeseen, joista merkittävä osa oli torjuntoja tai näyttäviä hyökkäyksiä. Myös Markus Maidla hyökkäsi näyttävästi omista korkeuksistaan.

Sammon puolelta nuori hakkuri Onni Aamuvuori jätettiin paikoin liiankin yksin hyökkäämään, ja tämä kiitti lyömällä 14 pistettä. Parhaana savolaisilta palkittiin kovaan syöttökeskitykseen joutunut konkari Kasper Pennanen, joka puolustuksen ohessa hyökkäsi 10 pistettä.

Puman pelit jatkuvat 15.12. Pyynikillä Iskua vastaan ja vielä ennen joulua toivotamme Vaasan Kiiston tervetulleeksi Lehtoon 22.12.

Kuva: Paul Laurell