(kuva: Antti Mattila)
PuMan naisten 1-sarjajoukkuetta luotsaa tulevalla kaudella pitkän uran lentopallon parissa eri rooleissa tehnyt Seppo Siika-aho. Kysyimme Sepolta ajatuksia lentopallosta ja valmentamisesta näin uuden harjoituskauden lähdettyä käyntiin.
Millainen on oma valmennusfilosofiasi?
Miellän valmentajan tehtäväksi sparraajan roolin. Pelissä pääosassa on aina pelaajat ja periaatteessa kaikessa mitä pelaajat tekevät harjoittelussa, peleissä ja arjessakin, valmentajan tehtävä on auttaa pelaajia. Valmentaja ei omassa maailmassani oikeastaan opeta asioita sanan perinteisessä muodossa - vaan luo tilanteita, joissa urheilija voi oppia ja kehittyä; oli sitten kyseessä lajitekninen asia, pelissä tehtävät ratkaisut tai joukkueessa toimiminen. On usein tärkeämpää osata kysyä pelaajalta oikea kysymys kuin koettaa antaa oikea vastaus.
Toinen valmentajan tehtävä on johtaa toimintaa. Joukkueella tai harjoitusryhmällä pitää olla toimintamalli, mihin kaikki sitoutuvat ja valmentajan tehtävä on pitää huolta siitä niin että sen mukaan mennään. Johtaminen on suurelta osalta ihmisten välistä kanssakäymistä ja kommunikaatiota.
Hyvä valmentaja myös luo turvallisen ympäristön, innostaa urheilijoitaan ja haastaa heitä kehittymään. Innostunut ja energinen ilmapiiri luo hyvän pohjan kehittymiselle ja menestymiselle ja vaikka se on koko joukkueen toiminnasta kiinni, valmentaja on siitä omalta osaltaan aika isossa vastuussa.
Mikä sinua innostaa valmentamisessa?
Valmentaminen on minulle aika iso juttu ja pidän siitä paljon. Parasta valmentamisessa on tehdä yhdessä töitä muiden kanssa ja oppia. Valmentaja ei ikinä ole valmis ja aina on uutta opittavaa; lajista, valmentamisesta, ihmisten kanssa toimimisesta – ihan kaikesta mikä liittyy lentopallon pelaamiseen tai urheiluun ylipäätään.
Viimeiset 1,5 vuotta olen ollut mukana tyttöjen U17-maajoukkueen valmennuksessa ja se on ollut samalla myös hieno oppimiskokemus. Vaikka itselläni on pitkä kokemus lajista ja myös valmennusvuosia on kertynyt, tuleva kausi naisten 1-sarjajoukkueen vastuuvalmentajana on minulle taas yksi uusi kokemus. Vaikka koen että minulla on paljon annettavaa joukkueelle, se on samalla myös hieno mahdollisuus itselleni oppia taas lisää.
Mitkä sinun mielestäsi on valmentajan tärkeimpiä ominaisuuksia?
Tietysti aika moni asia pohjautuu substanssin hallitsemiseen. On vaikea auttaa vaikka vastaanottajaa jos et ymmärrä vastaanoton teknisiä asioita hyvin. Tai jos sinulla ei ole hyvää ymmärrystä siitä miten pelejä voitetaan pelitaktisten asioiden kautta - on vaikeaa johtaa joukkuetta ja löytää tapoja voittaa eriä ja otteluita.
Toinen iso asia on kommunikaatio. Monta fiksua ajatusta ovi olla valmentajan päässä mutta siellä pelkästään niistä ei ole kovin suurta iloa. Hyvän kommunikaation avulla valmentajan kyky auttaa pelaajia on aivan olennaista.
Kolmas ja ehkä tärkein asia lopulta on kuitenkin valmentaja kysy kohdata ihmisiä ja rakentaa luottamuksellinen ilmapiiri ja ympäristö siten että pelaajalla on mahdollisuus saada itsestään kaikki osaaminen ja parhaat ominaisuudet mukaan joukkueen peliin.
Millaista lentopalloa haluaisit, että joukkueesi pelaa?
”Lämmin sydän, kylmä pää” -sanonta kuvaa mielestäni aika hyvin tapaa, jolla toivoisin että me pelaisimme tulevalla kaudella. Ilman tunnetta ja paloa pelistä puuttuu sielu ja polttoaine ja taas samaan aikaan toivon, että voisimme pelata fiksusti niin joukkueena kuin yksilöinäkin.
Pelillisesti laji on kehittynyt suuntaan, jossa muutamalla pelin osa-alueella on iso merkitys voittamisen kannalta. Syöttö, vastaanotto ja hyökkäys ovat modernin pelin avainalueita. Syöttö/vastaanotto -pelissä meidän pitää pärjätä vastustajan kanssa ja sen jälkeen meidän pitää pystyä luomaan hyviä hyökkäyspaikkoja joista meidän hyökkääjät osaavat tehdä erilaisia kylmäpäisiä ratkaisuja.
Yksi lempiaiheistani on myös pelirohkeus. Kun joukkue pelaa fiksusti ja rohkeasti, se on aina vahvoilla. Silloin pelaamisesta pystyy myös nauttimaan.
Millaisilla tavoitteilla lähdette ensi kauteen?
Meillä on nyt kasassa 10 pelaajsopimusta eli joukkueen runko alkaa olla jo aika hyvin kasassa vaikkakin tuohon tulee vielä täydennyksiä. Meille tulee nuori ja taitava joukkue jonka kehtyspotentiaali on aika huima.
Kokonaisuudessa joukkue on meillä kasassa vasta elokuun alkupäivinä ja siitä muun ohellla lähtee liikkeelle prosessi, jossa joukkue määrittelee tavoiteensa itse. Mutta yleisemmällä tasolla tarkoituksena on, että joukkue kehittyy pitkin kautta ja tulee myös kilpailullisesti menestymään sarjassa hyvin - ja luonnollisesti myös se, että meidän nuoret pelaajat kehittyvät myös yksilöinä kauden aikana.
***
Seppo Siika-aho
Seppo kävi omalla pelaajaurallaan läpi pelaajapolun juniorimaajoukkueista aina miesten maajoukkueeseen asti pelaten myös useamman kauden nykyisen Mestaruusliigan edeltäjässä Mestaruussarjassa. Selkävamma lopetti hänen pelaajauransa ennen aikojaan ja hän oli lajista syrjässä useamman vuoden, kunnes valittiin Lentopalloliiton hallitukseen vuonna 2006. Liiton hallituksessa ollessaan hän vastasi huippulentopallosta ja hänen aikanaan Liitto mm. palkkasi Mauro Berruton miesten maajoukkueen valmentajaksi. Myöhemmin Seppo on toiminut eri rooleissa mm. PuMa-Volleyssa, aluetoiminnassa ja myös 2019-2020 Lentopalloliiton toimitusjohtajana. Viime vuodet hän on keskittynyt juniorivalmennukseen niin seura-, alue- kuin maajoukkuetasolla.
01.06.2023 08.55 | Päävalmentajan mietteitä valmentamisesta |
27.05.2023 09.00 | PuMan naisilla kasassa yhdeksän sopimusta |
25.04.2023 07.27 | PuMan naisten 1-sarjajoukkueen valmennus kaudelle 2023-2024 |
20.03.2023 12.56 | PuMan naisten 1-sarjakausi päättyi välieriin |
13.03.2023 13.44 | PuMan välieriin, vastaan Raisio |
05.03.2023 22.30 | PuMan vastustajaksi 1-sarjan pudotuspeleissä TuUL |