Tästä löytyy muistilista joukkueen vastuuhenkilölle (jojo), kun on järjestettävä kotiturnaus.
Yleisesti kaikki juniorisarjojen mini-ikäisten kotiturnaukset pyritään pelaamaan Puistolan Urheilutalolla lauantaisin klo 9–15 välillä tai sunnuntaisin klo 13–18.30 ja C-A-ikäistren Viikin Norssilla ja tarvittaessa Lehto Areenalla.
Pidemmät ja ison kentän turnaukset on soviteltava seuran salivastaavien kanssa (C-A-ikäisten osalta Satu Lehto ja mini-ikäisten osalta Jouni Lind, yhteystiedot täällä), mikä kulloinkin on järkevin vaihtoehto. Puistolan salin jatkoaikaa ei saa kuin pari kertaa vuodessa.
Aikuissarjapelejä pelataan lähtökohtaisesti omilla harkkavuoroilla
tai Viikin Norssilla viikonloppuisin. Junioriturnaukset ovat kuitenkin aina ensisijainen
salinkäyttäjä ja aikuissarjapelit sovitetaan ajankohtiin, jolloin ei ole
junioriturnauksia. Kun tarvitset salia viikonlopuksi, tarkista salivuorotilanne
viikonloppulistasta ja laita viesti salitarpeesta salivuorovastaaville.
Jos et itse ole turnausvastaava, sovi tehtävään pätevä henkilö. Turnausvastaava vetää turnauksen
teknisen palaverin, huolehtii turnauksen yleisestä sujumisesta ja huolehtii
sähköisestä turnausyhteenvedosta. Turnausvastaavan tulee tarvittaessa kerrata
kilpailusäännöt, jotta tuntee ne.
Suunnittele turnauksen aikataulu. Laita pelien ajat ja paikat tulospalveluun. Kutsupohja löytyy myös sieltä oman joukkueen tiedoista. Lähetä kutsu turnaukseen tuleville joukkueille, tarkenna siinä tarvittaessa turnauspaikan pysäköinti- ja sisäänpääsyohjetta. Pitkämatkalaisille tarjotaan majoitusta
PuMan sponsorisopimuksen mukaisesti Hotelli Tikkurilassa. Turnauskutsu laskee automaattisesti myös matkatasaukset, jotka Lentopalloliitto hoitaa kauden lopussa.
Hanki tuomarit ja muista, että mini-ikäisten turnauksissa tuomarilla pitää olla vähintään nuorisotuomarikoulutus ja C-A-ikäisten turnauksessa tuomarilisenssi. Ilmoita tuomari tuomarinimeäjälle: Jenni Kontto p.
0403143562, jenni.kontto@hotmail.com. Mini-ikäisten tuomareina toimivat yleensä ikäluokkaa vanhemmat juniorit.
Tuomarit täyttävät tuomaripalkkiolaskun, johon järjestävän joukkueen jojo (tai turnausvastaava) lisää tiedon kustannuspaikasta sekä hyväksymismerkinnän (+nimen
selvennys). Tuomarilasku toimitetaan välittömästi pelipäivän jälkeen
pdf-tiedostoksi skannattuna kirjanpitäjälle osoitteeseen laskut@puma-volley.fi. Nimeä tuomarikuitti (pdf-tiedosto)
seuraavalla tavalla: "Tuomarin sukunimi-etunimi ottelu/turnauspäivämäärä ilman
vuosilukua (kk pp) kustannuspaikka joukkueen jojon nimi" (malli Torkkeli
Heikki 1008 ABt Kari Manninen). Tuomaripalkkion maksamista varten
tarvitaan myös tuomarin verokortti, ellei sitä ole jo aiemmin toimitettu
kirjanpitäjälle.
PuMalla on nuorille tuomareille tehty oma suositustaksa, joka on hieman alempi mini-ikäisten turnauksessa ja C-B-ikäisten alapooliturnauksessa kuin mikä on yleinen tuomaripalkkio. Ajatuksena on, että seuran sisällä autamme toisiamme.
Hanki kirjurit, mieluusti 2 jokaiselle kentälle. Kirjureina voivat toimia pelaajien huoltajat tai toisen ikäluokan junioripelaajat. Järjestä tarvittaessa opastusta sähköisen pöytäkirjan käyttöön. Kirjurointia varten tulosta otteluohjelmat kirjuripöydille ja seinälle. On hyvä olla varalta myös paperinen pöytäkirja, jos sähköinen kirjurointi ei toimi.
Sovi kuka on turnauksen kioskivastaava, mistä myyntituotteet hankitaan ja kuka ne hankkii. Varmista turnausta edeltävällä viikolla, että kioskilla on kaikkea tarvittavaa. Jos seuran tarjoamista tarvikkeista (kahvi, maito, sokeri, kupit, lautaset, lusikat) puuttuu jotakin, ilmoita puutteista seuran kioskivastaavalle.
Turnauskioskin toimintaohjeet ja elintarvikehygieniaohje löytyvät Puistolan Urheilutalon kioskilta ja Viikin Norssin kopista. Avaimen Puistolan kioskiin ja kaappeihin sekä Norssille saat valmennusvastaavalta. Lehdossa toimitaan koodeilla.
Hanki käteistä rahaa vaihtokassaksi. Puistolan Urheilutalon kioskin lukitussa kaapissa on pohjakassa, jossa on päivän päättyessä oltava yhtä paljon rahaa kuin ennen turnaustakin.
Pyydä kioskimyyntiä varten turnausta järjestävän joukkueen kustannuspaikalle oma MobilePay-lyhytnumero, jos sellaista ei ole vielä kauden aikana pyydetty. Numero pyydetään osoitteesta laskut@puma-volley.fi. Numero on hyvä pyytää ainakin viikkoa ennen turnausta.
Turnausta varten saliin tulee laittaa verkot oikeille korkeuksille, kirjuripöydät ja pistetaulut, tuomaritelineet ison kentän peleihin, pillit, vaihtopenkkituolit ja katsomotilat. Kentät tulee numeroida, pukuhuoneet merkitä joukkueille ja ulko-oveen laittaa turnauksen tiedot. Seinälle tarvitaan tulosjuliste ja kioskille pöydät. Sovi talkoilijat ja ohjeista heidät, jotta turnauksen pystytys ja purku menevät sujuvasti.
Kopioi ja leikkaa valmiiksi C-A-ikäisten turnauksiin syöttöjärjestyslipukkeita. Lipukkeet voi jakaa ennen turnauksen alkua kirjuripöydille.
Varmista, että ensiaputarvikkeita on olemassa ja nopeasti saatavilla turnauksen ajan.
Iloista ilmettä ja hymyä omiin turnauksiin!Ota valokuvia turnauksesta ja joukkueesta. Tee tai teetätä junioreilla nettisivulle turnausuutinen. Finaaleihin otetaan mukaan PuMan lippu. Käytä PuMan valmentajapaitaa, mahdollisia PuMan verkkareita ja muita seuravaatteita.
Neuvoja turnauksen järjestämiseen voi kysyä kokeneemmilta turnausjärjestäjiltä, joita löytää esimerkiksi jojojen Whatsapp-ryhmästä.
Käytämme sivustollamme evästeitä
Käytämme sivustollamme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi sekä toiminnallisiin ja tilastollisiin tarkoituksiin.