Nuorisotuomarikurssi 15.9. ja III-lk 10.-11.9.
PuMa-Volley ryJulkaistu: 29.08.2024 08.07

Nuorisotuomarikurssi 15.9. ja III-lk 10.-11.9.

Seuraava kurssi Helsingissä teoriaosuus etänä (saliosuus vapaaehtoinen)

ti 10. – ke 11.09.2024 klo 18.00-21.30

Helsingissä järjestetään III-lk:n kurssi eli peruskurssi ti 10. – ke 11.09.2024 klo 18.00-21.30. Kurssi on kaksipäiväinen, osallistumismaksu 15 € (alle 18 vuotiaat 2€), eikä velvoita mihinkään. Ikäraja: osallistujien on täytettävä vähintään 15 vuotta vuonna 2024. Kurssi järjestetään etäyhteydellä (Google meet), joten varmista etukäteen, että pystyt osallistumaan sellaiseen joko itse tai jonkun toisen osallistujan kanssa yhdessä.

Lisäksi halukkaille järjestetään saliosuus, jonka paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin sopivien harjoituspelien varmistuttua.

Kurssin suorittaneilla on oikeus hankkia tuomarilisenssi. Mestaruusliiga on jo pitkään tarjonnut aktiivituomareille ilmaisen sisäänpääsyn liigapeleihin, ja toki sama koskee myös 1-sarjoja ja alempiakin tasoja.

Aktiivituomariksi ryhtymistä ei kannata turhaan pelätä, sillä pelejä ei nimetä kenellekään väkisin tai sellaisia otteluita, joita ei syystä tai toisesta halua viheltää. On mahdollista esim. tuomita vain oman seuran alasarjapelejä.

Kurssille voi hyvin osallistua myös silloin, vaikka ei olisikaan aikeissa viheltää sarjapelejä. Esim. kaikkia paikallissarjojen ja junioreiden pelejä viheltäessä ei tarvitse olla tuomarikorttia, mutta kurssin suorittaminen antaa siihenkin paremmat lähtökohdat.

Alle 15-vuotiaat voivat käydä nuorisotuomarikurssin, joita järjestetään seurojen pyynnöstä tarpeen mukaan.

Ilmoittautuminen suomisportissa: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ https://www.suomisport.fi/events/a4e8dfcd-2631-4a29-80f5-916d428f26f2

Lisätietoja: Jori Ostrovskij, jorio(at)duck.com tai jenni.karkkainen@hotmail.com

***

PuMa Volley järjestää nuorisotuomarikoulutuksen su 15.9. Puistolan urheilutalolla, Koudantie 2. Suosittelemme kurssia kaikille E-C-ikäisille, jotka eivät ole sitä vielä käyneet. Myös uudestaa saa tehdä. Kurssilla opitaan tuomaroinnin perustaidot ja harjoitellaan tuomarointia D-harjoituspeleissä. Kurssin suorittanut saa tuomaroida Puman järjestämissä junioriturnauksissa. Koulutus on ilmainen. Suosittelemme koulutusta myös huoltajille. Kouluttajana toimii tuomarikouluttaja Suvi Rönnqvist.

Ilmoittautuminen